EURO 2017 Näin kulutan aikaa...

Bremenissä vietettyjen kahden yön jälkeen oli aika siirtyä kohti Trawemunden satamaa. Finnlinesin paatti lähtee aamuyöllä kolmelta, joten aikaa päivän parin sadan kilometrin ajelulle oli runsaasti.

Laivamatkaa varatessa muuten kannattaa muistaa, että lähtöpäivä on tuon 03.00 lähtöajan takia vasta seuraavan päivän puolella. Asia jota ei ihan ensimmäisenä tule ajateltua, kun matkaa varaa..:!! Onneksi sain varauksen vaihdettua asian huomattuani ilman kustannuksia, joskin taisin joutua maksamaan hieman kalliimman hinnan lipusta, kun alun perin tein sen päivää aikaisemmalle lähdölle.

Vetelehdin Bremenissä hotellissa pitkän aamun, kunnes pakkasin kamat ja suuntasin kohti alakertaa. HIeman askarrutti pyörän saaminen hallista ulos, mutta lopulta henkilökunta oli ymmärtäväistä (tai englantia ymmärtämätöntä) ja päästivät minut hallista ilman lippua ja maksua.

Lähdin valumaan kohti Lyypekkiä. Koska luonteeni on hieman kärsimätön, en saanut aamulla tapettua aikaa kuin hieman yli 11.00 ja olin perillä Lyypekissä ajoissa iltapäivällä. Ajelin taas parkkihalliin (tällä kertaa sain nätisti lipunkin) ja järjestelin kamat lukkojen ja vaijereiden avulla suunnilleen turvallisesti paikoilleen.

Yritäpäs varastaa!! Niih!

Lyypekkihän osoittautui ihan käsittämättömän hienoksi kaupungiksi. Kaupunki on kärsinyt jonkin verran sodan pommituksissa ja on melkoinen sekameteli uutta ja vanhaa rakennusta. Minua se miellytti. Vanhimmat rakennukset ovat varmaan peräisin kaupungin perustamisen ajalta 1100 luvun puolesta välistä.

Alkuperäinen raatihuoneen sisäänkäynti vuodelta 1230. Mitä kaikkea tämä paikka on nähnytkään!!

Alkoi tulla nälkä katuja tallaillessani ja suuntasin ravintolaa kohti. Lyypekissä ei ollutkaan samaan tapaan kuin eteläisemmässä euroopassa kuppiloita joka välissä ja aukiolla. Löysin kuitenkin paikan itselleni melkoisen hienosta ravintolasta, jonka hintataso ei kuitenkaan ollut mikään kovin kova. Schnitsel vatsassa lähdin jatkamaan matkaa.

Olut kuin karamelli

Lopulta en jaksanut enää hengailla kaupungissa ja ajattelin siirtyä Trawemundeen odottelemaan laivaan siirtymistä. Satamassa ei sitten ollutkaan MITÄÄN paikkaa missä odotella laivan lähtöä ja jouduin suuntaamaan läheiselle leirintäalueelle odottelemaan. Sopivasti alkoi sataa ja pääsin sitä suojaan leirintäalueen vastaanoton terassille. Siinähän aikaa meni sitten useampi tunti nettivideoita ja somea selatessa.

Lopulta chek-in alkoi ja siiryin satamaan. Odotellessa oli kiva jutella suomalaisten motoristien kanssa ja kertoilla tarinoita matkalta puolin ja toisin.

Aurinkoinen Helsinki toivotti tervetulleeksi puuduttavan laivamatkan jälkeen. On se vaan erityinen fiilis palata kotiin matkalta!
Reissulle kertyi ajokilometrejä kaikkiaan 3833 km. Matka kulki Tukoholman, Göteborgin kautta Fredrikshavniin. Sieltä Westensee (Kiel) - Goslar - Regensburg - Lienz - Seefeld - Randensacker (Wurzburg) - Bremen - Trawemunde - Helsinki.

Vuoden 2018 reissu on jo suunnitelmissa. Jospa sitä tuuttaisi Hondan kohti Ranskan eteläosia rannikkoa pitkin ja nousisi sieltä Italian ja Itävallan alpeille... tai jotain! Maailma on auki!

EURO 2017 Kaupunkilomalle Bremeniin

Randersackerissa vietetyn illan jälkeen oli tarpeen pitää ajeluvapaa päivä. Edellisenä iltana oli märänpääksi valikoitunut pohjois-Saksan vanha kauppakaupunki Bremen.Bremenistä löytyi myös edullinen majoitus hotellista aivan vanhankaupungin laidalta, johon olin varsin tyytyväinen.

Ajoreitti vei autobaanaa pitkin Wurzburgin ohi kohti Hannoveria. Hannoverin jälkeen puikkasin pienemmile teille, mutta tällä alueella Saksaa ei kovin ihmeellisiä elämyksiä mutkapätkistä kyllä saanut. Pientä matkailijaa alkoi myös kilometrit painaa, ja oli helpotus lopulta saapua perille. Kilometrejä tuli päivän aikana reilu 500 km ja matkustamiseen meni noin 8h.

Hotelliin kirjautuminen sujui saksalaisella täsmällisyydellä kuin kello, mutta parkkipaikan pääseminen olikin oma juttunsa. Moottoripyörä ei ilmeisesti riittänyt P-hallin puomin edessä ilmaisemaan järjestelmälle ajoneuvon olevan rampilla. En siis saanut lippua ollenkaan koneesta ulos ja ajelin sisään puomin ohi tovin asiaa hämmästeltyäni. Toivoin vain, että pääsen samaan tapaan myös ulos, koska lippuahan poistumiseen ei nyt saanut. Henkilökuntaakaan ei ollut valvomossa juuri sillä hetkellä, joten jätin asian sikseen.

Suihkun ja hetken lepäilyn jälkeen suunnistin kohti kaupungin keskustaa ruoalle ja juomalle. Eksyin hetken käpyteltyäni mukavalle aukiolle ja ajattelin tilata syötävää. Otinpa oluenkin ;)

Annos tuotiin pöytään hetken odoteltuani ja ihmettelin siinä samalla, että kylläpäs alkoi ihmisiä kerääntyä ympärille. Kaikki katselee ylös ja odottelee jotain...!? Jatkoin siinä evästäni yleisön katsellessa, ja sitten alkoi kellot soida. Olin siis eksynyt jonkin suuren nähtävyyden äärelle ja juuri nyt oli se hetki kun kaikki tulivat katsomaan ihmettä. Kilkatusta kesti sitten ihan hyvän tovin. Siinähän se eines meni alas kellonsoiton keskellä.

Bremen tarjosi kyllä paljon nähtävää. Kaupungin keskusta on sopivan kompakti ja kävellen pääsee paikasta toiseen mukavasti. Ensimmäisen päivän ilta päättyi muutaman oluen jälkeen hotellille ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä vuokrasin polkupyörän rautatieasemalta. Lähdin polkemaan kohti Louisin megastorea tarkoituksena ostaa jotain kivaa. Pyörällä oli kiva polkea, sai pakarat vähän actionia ainaisen istumisen sijaan!

Pyörä ja kauppa. Yleensähän se on mostkari kuvissa, nyt polkusinpeli.

Taidetta vai propagandaa? Hienon näköinen se ainakin on.

Lounas Schnoorin kaupunginosassa. Taiteilijoiden suosima paikka. Otin vapauden määritellä lounaan luovasti.

Louisin paita päällä hymyilyttää. Huom. taustalla rakkautta!

Blogin päivitystä ilta-auringossa joenrannassa

Seuraavana päivänä onkin tarkoitus lähteä sitten kotiin Trawemunden lautalla. Toivottavasti saan sen mopon sieltä hallista kunnialla.

EURO 2017 Vaihteeksi viiniä

Aamu valkeni Seefeldissä aurinkoisena. Mieliala kohos kilpaa auringon kanssa vaikka teltan pakkaaminen olikin märkää puuhaa. Oltiin sen verran korkealla, että yökosteus oli melko runsasta eikä aurinko ehtinyt kuivata telttaa ennen lähtöäni. Pari kiloa painavampi laukku satulan päällä lähdin kaasuttamaan kohti Saksan rajaa. Tämän päivän reitti kulki Seefeldistä Garmin-Partenkirchenin kautta Munchenin länsipuolelta kohti Wurtzburgia. Aamiainen kuuluisan hyppyrimäen juurella kahvilassa antoi virtaa.

Garmish-Partenkirchen on kuuluisa mäkiviikon osakilpailusta. Olympialaiset ovat olleet
vuonna 1936, jotka avasi ze devil himself, Adolf Hitler

Näinkin voi matkustaa. Auobaanan taukopaikalla tavattua

En kyllästy tähän näkyyn ikinä!

Hassua miten ihmisen mieli toimii. Olin Seefeldissä ollessani ajatellut, että sitä voisi ajopäivän päätteeksi seuraavaksi nauttia viiniä ainaisen oluen sijaan, ja päivän päätteeksi päädyin Randersackeriin, Main-joen viinialueen helmeen sen isommin asiaa ajattelematta. Hotelli josta yöpymiseni varasin, olikin paikallisen viinitarhurin ja viinintekijän oma. Ajattelin majoituttuani ottaa lasillisen hyvää paikallista valkoviiniä ja keskustelu tarjoilijan kanssa meni jotenkin näin:
- Hei, haluaisin valkoviiniä
- Loistavaa, sehän sopii
- Olisiko teillä jotain paikallista alueen omaa viiniä?
Tarjoilija katsoo kummasti - Meidän viinit on kaikki oman talon viinejä, valitse niistä vain...
- Aa, okei! (naurua)
Viini oli hyvää!

Tämä ei taida paljon selittelyjä kaivata. Ihan kiva vaihtoehto perinteiselle kypäräkaljalle.

Hotelli Löwen, Randersacker

Jotain pientä ja kevyttä iltapäivään

Siirryin katselemaan itse Randersackerin kylää ja mahtava pikkukylä sieltä paljastuikaan! Päätien varrella hotellit ja gasthausit, kirkko vähän ylempänä rinteellä. Kun rinnettä nousi vähän ylemmäksi, alkoivat viinikasvustot joita oli silmänkantamattomiin. Maisemat aivan ällistyttävän kauniita, ja luonnollisesti aivan erilaisia kuin alpeilta lähtiessäni. Nautin hyvästä viinistä ja paikallisesta ruoasta sekä jokivarren leppoisasta tunnelmasta. Alkumatkan huonon sään aiheuttama mielipaha oli nyt karissut kokonaan.

Alkoi olla myös loppumatkan suunnitelmien paikka, mieli alkoi jo pikkuhiljaa kääntyä kohti kotia. Päätin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani mennä laivalla Trawemündesta Helsinkiin ja sitä ennen nauttia kaupunkilomasta Bremenin hansakaupungissa. Hotellikin löytyi Bremenistä Bookingin kautta edullisesti. Seuraavan aamun siirtymä Bremeniin tulisi menemään pääosin baanaa pitkin, vastapainona tämän päivän pikkutieseikkailuille.

EURO 2017 Pari päivääkö paikoillaan..!?

Aamu valkeni aurinkoisena Lienzin laidalla olevalla camping-alueella. Yö tuli nukuttua kohtalaisen hyvin. Mitä nyt kirkon kellot alkoi soittaa selkeätä "nyt laiskat perseet ylös" soittoa kuudelta. Kyllä vähän ketutti, sanoisin! Hetken torkuttuani nousin sitten ylös. Aamutoimien jälkeen hyppäsin mopon selkään ja siirryin keskustaan aamupalalle.

Hissillä ylös ja Osttirodlerilla alas. Koko lysti 12 €.

Lienzin kaupunki ei aamuisella ainakaan minulle näyttänyt sitä parhainta puoltaan. Ehkä olin väärässä paikassa tai oma mieliala oli jo jossain muualla, mutta fiilis sinne jäämisestä ei kasvanut aamupalan myötä. Jatkoin aamiaiselta suunnitelman mukaisesti laskemaan paikalla olevan kelkkaradan, vai mikä lie tuon nimi on. Hissillä pätkä vuorenrinnettä ylös ja kelkalla alas. Tykkäsin, ja suosittelen. Hinta ei päätä huimannut, 12 euroa ylös-alas.

Ylhäällä ollessani katselin sääennustetta ja Foreca ennusti Lienziin mahdollisia runsaita sateita. Kohdallani sadeallergia oli päässyt niin pahaksi, että päätin jatkaa matkaa Innsbruckiin, jossa sadetta ei pitäisi tulla. Samalla tulisi kokeiltua kaverin vinkkaama B165 tie Mittersillistä Zell am Zilleriin. Tie oli tämän reissun parasta antia, erittäin hyviä mutkia! Paikoin vuorelle noustessa hieman huono asfalttipinta, mutta ei mitään mistä oma vifferi ei olisi selvinnyt.

Lounas

Mittersillin keskusta

Lähempänä Innsbruckia alkoi "suurkaupunki-allergia" vaivaamaan, ja etsin majapaikan hieman edempää. Löysin itseni Seefeldistä. Mahtavat maisemat ja erinomaisen hyvä camping-alue.
Ilta meni pyykinpesussa, vaatteiden kuivaamisessa, kaikenmaailman sähköisten vimpainten lataamisessa ja kävinpä  olympiakylällä katselemassa maisemiakin. Suunnittelin myös seuraavan päivän ajelureittiä ja kohteeksi valikoitui Wurzburg, tai tarkemmin Randersacker. Ajatukset kääntyivät pikkuhiljaa jo kotiinpäin...

EURO 2017 Vihdoinkin alpit

Edellis-iltana nautitun "lihan munalla" sekä muutaman oluen jälkeen uni maittoi kohtalaisesti. Ilmeisesti wanna-be-vegetaristin vatsa ei kestänyt iltapalaksi nautittua rasvaista lihanpalaa paistetuilla munilla. Tuli se kuuluisa lihamaha, joka jumittaa jopa yöunet.

Aamulla seiskalta kuitenkin levänneenä ylös ja aamiaiselle. Edellispäivän valinta zimmerille oli oikein hyvä, huone oli laadukas ja sänky hyvä, aamiainen normaalia zimmeritasoa.

Päätin reippaana lähteä liikkeelle tutustumaan Regensburgin vanhaan kaupunkiin, joka jonkun kehuman mukaan on oikein hyvä paikka. Aamu valkeni vieläpä aurinkoisena, joten mieli oli korkella. Pakkasin laukut kyytiin ja satulaan.

Regensburg on vanha, ja kaupunki taattua vanhaa kaupunkia. Mutta kun olet nähnyt yhden, olet joskus nähnyt kaikki. Nyt mieli siinti jo alppiteissä, joten lyhyen visiitin ja kahvilla reittisuunnittelun jälkeen jatkoin matkaa eteenpäin, varsinkin kun taivas alkoi osoittaa taas sateen merkkejä. Käytin Go-Zan samana kesänä aiemmin ajamaa reittiä surutta hyväkseni ja en pettynyt. Onneksi sadettakaan ei pientä ripottelua lukuunottamatta tullut, joten ajelu oli erittäin miellyttävää.

Isolla kirkolla

Mieliala nousi kummasti tämän näyn myötä!

Zell am Seessä syödyn gulassikeiton voimin jatkoin matkaa Großlocknerin alppitielle. Yllättäen juuri tämän odotetun alppitien alkaessa alkoi taas myös sataa. Vedin taas sadekamppeet kassista ja suunnistin ylöspäin. Ajaminen oli sateen vuoksi varsin rauhallista, tosin eipä tänne kaahailemaan oltu tultukaan. Itse vuorenhuippu Großlockner on 3798m korkeudessa, mutta alppitie käy "vain" 2571 metrin korkeudella. Vaikka vettä sateli ja näkyvyys oli melko heikko pilvien takia, oli elämys silti huikea. Korkeimmalla kohdalla lämpötila laski lähelle nollaa, lumiläikkiä oli siellä täällä ja hengitys kiihtyi ohuemmasta happipitoisuudesta helpommin. Moottoripyörällä kokemus on kyllä huima, olet joka hetki ajaessa osa alppitien säätilaa ja olemusta. Kylmyys tuntuu naamassa, kosteus tiivistyy kypärään, tienpinnan kosteus ja kylmyys vaikuttaa renkaisiin ja ajamiseen ja keho tuntee korkeuden. Jäin koukkuun!

Maisemat jäivät suurimmalta osin pilvien peittoon, mutta näkymät ovat silti mahtavat.

Päivän päätöksenä ajelin Lienziin, olin nyt siis jo Itävallan puolella. Neljäs maa tämän viikon aikana. Lienzissä majoitin itseni camping-alueelle koska säätila antoi siihen taas mahdollisuuden. Sääennustekin lupaa hyvää, joten vietän täällä varmaan pari yötä. Jospa kokeilisin ajella näitä mutkateitä ilman laukkujen painoa, niin sanotusti "tosissaan".

Leirintäalue sijaitsi laaksossa vuoren juurella. Kuva ei kerro totuutta korkeuseroista,

EURO 2017 Sadetta päin vaikka väkisin

Koska Harz kylpi sadevedessä, päätin jättää noitavuorien maisemat taakse nopeasti. Aamulla 7.30 startti hostellista ja vettä tuli taivaan täydeltä. Ajatuksena oli lähteä poikki vuorien, jotta edes vähän jotain jäisi vuorista mieleen. Ensimmäisessä risteyksessä tie poikki tulvivan veden vuoksi, kiersin kaupungin uutta reittiä etsien ja sama juttu sielläkin. En päässyt suunnittelemalleni reitille, päätin siis ajaa jälleen kerran autobahnia pitkin.

Harzin vuoriston kiertäminen on noin 100 km luokkaa. Hetken matkaa ajeltuani katselin pysähdyksissä uudelleen mitä reittiä pitkin pitäisi ajaa. Maps osoitti edessä olevan tietöitä autobahnilla, ja se taas tiesi epäselviä kiertoteitä yms. Päätin siis etsiä sittenkin tietä läpi vuoriston. Harzgeröde oli kartoista ja edellisillan reittisuunnittelusta tuttu kylä, ja kun kyltti tuli kohdalle käännyin kohti kylää. Yllättäen sielläkin oli "umleitung" edessä ja matka venyi. Lopulta pääsin kylään perille aamiaisen kiilto silmissä... mutta ihan turha toivo. Mikään ei viitannut että turistikylä olisi elossa heinäkuussa parhaaseen loma-aikaan aamusta klo 9.00, joten ei kun eteenpäin. Kysyin siinä paikalliselta autoilijalta neuvoa kohti Leipzigia ja uusi suunta alle.

Leipzigiin asti ei tarvinnut ajaa, Halle Neustadt riitti ja sieltä sain aamupalaakin, joka kyllä ajallisesti oli jo lähempänä brunssia. Huoltoasemalla ei purtavaa ollut tarjolla, mutta viereisessä Netto-marketissa oli. Yritin ensimmäiseksi vettä valuen siinä supermarketin kahvilassa kysellä kielimuurin takaa josko olisi vessaa jossakin, jotta voisi pahimmat roiskeet kuivatella naamasta. Ei ollut vessaa ei, joten mies ajokamoissa vettä valuvana kahvilan pöytään vaan ja servettiä servettiä, että sain pahimmat vedet kuivattua naamasta. Mutta sämpylä ja kahvi maistui aamun lähes sadan kilometrin ajon jälkeen!

Masu ja tankki täynnä jatkoin matkaa. Piti löytää vihdoin etelään vievä moottoritie 9, ja sinne päästyä matka eteni vauhdikkaasti sateesta huolimatta. Täytyy kyllä nostaa hattua saksalaiselle asfalttimiehelle, tie on tasaista ja sateessakaan ei tule yllätyksiä, eikäyhtään vettä keräävää uraa osunut kohdalle. Dankeschön siitä!

Päivän loppu kohti Regensburgia ja sen itäpuolella olevaa Wiesentin kylää sujui odotetulla tavalla. Vauhtia bahnilla sai pidettyä 120-140 välillä sateesta huolimatta ja ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Hieman itseäni huvitti kun pysähdyin puolimatkassa autohofille taukoa pitämään ja joku autoileva perhe kiiruhti sateessa kiireesti kahvilan suojiin, itse puristellessani ajohanskoista vettä ja toivoin vaan kuumaa kahvia.

Päivän kruunasi etukäteen varattu zimmer ja lämmin suihku, hyvää ruokaa ja olutta!

Ruoan hankkiminen kylästä oli hieman haastavaa. Onneksi lihakauppa/Gasthaus keskusaukion kupeessa
teki tilauksestani "jotain hyvää". En oikein tiennyt alkuun mitä tilasin, mutta hyvää se oli. Lihaa munalla!

EURO 2017 Kohti Goslaria

Harzin alue ja Goslar

Alun perin matkaa tälle kesälle suunnitellessani olin ajatellut pitäytyä vain pohjoismaissa, lähinnä
Ruotsissa ja Tanskassa. Nälkä kasvaa syödessä ja suunnitelma kasvoi matkalla Saksaan. Saksassa on ns. köyhän miehen alpit, Harz-vuoristo keskellä Saksaa. Nämä mutkamaisemat olin ajatellut nielaista, ja miksei viipyä paikalla pari yötä ja ajella muunmuassa höyryjunalla korkeimmalle huipulle maisemia ihailemaan.

Aamun starttasin Westenseestä kosteassa kelissä. Lähdön hetkellä aamu yhdeksältä ei satanut, mutta taivas näytti siltä että laitoin sadevermeet päälle varmuuden vuoksi. Se kannatti, sadetta saatiin, ja koko päivän! Goslariin oli autobaanaa pitkin vain hieman reilu 320 km, joten ajattelin poiketa isolta tieltä hieman pienemmälle. Ajeluni Cellen kautta johti hieman harhaan, joten pienen edestakaisin ajelun jälkeen päivän saldo on lähempänä 350 km.

Onnekseni ennen matkaa hankittu sadepuku (mallia Alpinestars, kaksiosainen) osoittautui erittäin toimivaksi. Kun puvun kauluksenkin muistaa laittaa hyvin kumpparilla ajotakin päälle, ei kaulasta pääse vettä lurpsimaan ikävästi sisälle (tämäkin on asia jonka oppii kantapään kautta). Ajaminen sateessa ei muuten ollut ikävää, paitsi kun sitä navigaattoria ei ole kuin puhelimessa, niin tulee herkästi ajeltua harhaan puhelimen ollessa sateelta suojassa taskussa.

Viimeiset kilometrit Goslariin sitten ajoin googlemapsin avulla, vaikka vettä tulikin. Puhelimen akku vain alkaa ilmeisesti olemaan aika finaalissa, kun virrat kuluivat melkoista tahtia matkan aikan. Ja kävihän siinä niin, että virta loppui juuri ennen majapaikkaa! Sokkailin sitten vielä vartin verran edestakaisin etsien oikeaa osoitetta. Onneksi iPadissa oli virtaa ja tarkistin sopivassa sadekatoksessa viimeiset metrit ja löysin oikean oven.

Otin sateen vuoksi majapaikaksi kuivat sisätilat Hostel Goslarista vanhankaupungin laidalta. Sisäänkirjautuminen ei onnistunut ihan nappiin, koska omistaja oli poikkeuksellisesti joutunut lähtemään puhtaiden pyykkien hakuun pesulan unohdettua kuormansa. Aikani ihmetellessäni sisääpääsyä, löysin oven joka oli auki ja odottelin henkilökuntaa saapuvaksi. Odotellessa oli hyvä hieman kuivailla itseä vetisen ajelun jäljiltä. Puolen tunnin odottelun jälkeen sain huoneenkin ja ystävällisesti varaamani huone vaihdettiin odottelun aiheuttaman haitan vuoksi pykälää isompaan.

Goslarin kaupunkia. Siinä on kirvesmiehelä suorakulma
melko tarpeeton työkalu tuon talon remonteissa.

Kaupungin läpi kulkee joki, joka runsaiden sateiden takia virtasi erittäin runsaana.

Ensimmäiseksi päätin pestä pyykkiä, jotta olisi puhtaita alkkareita seuraavana päivänä laittaa päälle. Hostellin huone muistuttaa nyt pyykkitupaa. Kaikki telttakamat ja myös puhtaat pyykit kuivuu pitkin huonetta. Huoneessa tosin ei ole minkäänlaista ilmanvaihtoa, niin eihän noi nyrkkipyykkivaatteet ainakaan kuivu aamuun mennessä. Josko seuraavan yön aikana sitten, hehe!

Goslar on erittäin kaunis kaupunki

ja historialtaan erittäin vanha.

Tänne on tultava uudestaan ajan kanssa

Huomenna niitä Harzin mutkateitä ja nokka kohti etelää näillä näkymin Regensburgiin. Etelässä ei ehkä sada ihan niin paljon, toivoo märkä motoristi.

Naulapää

Ravintola "by the river"